keskiviikko 23. toukokuuta 2012

True Blood

Maanantaina päästiin MEJÄ-kurssin tiimoilta verijäljen pariin asiantuntijoiden seurassa. Paikka oli Humalamäessä.
Meidän ryhmässä oli neljä koirakkoa ja Rocky oli ainut oman rotunsa edustaja ilmeisesti koko kurssilla. Lapukoita taisi olla enemmistö ja sekalainen seurakunta muita rotuja loput.
Ryhmän ohjaaja/tuomari, Mauri, oli tolleri-immeisiä ja kisannut edellisen naurttunsa kanssa SM-tasolla asti. Nykyinen uros-tolleri ei kuulemma voisi vähempää olla MEJÄstä kiinnostunut, joten mies ohjaa tällä hetkellä laina mäykkyä.
Teimme siis itse jäljet laimennetulla verellä, koska ajanpuutteesta johtuen koirat pääsivät jäljelle saman illan aikana. Meidät neljä jaettiin vielä pareihin ja teimme jäljet toisillemme, mutta kaikki olivat mukana kunkin jäljen teossa Jäljet olivat 50x50x50 eli kahdella makuulla.
Kompassin ja Maurin opastuksella sain tehtyä jäljen suht. onnistuneesti ja eksymättä. (Kompassi joutui muuten luovuttamaan narunsa ennen käyttöönottoa kun nisukasta lähti "joku laahaava ääni" ja siitä Jussille mainitsin viedessäni lapsia hänen työpaikalleen, että pääsisin ajoissa kurssille. Pohjasta roikkui "joku levy", jonka Jussi sitoi näppärästi kompassin narulla takaisin paikalleen ja siellä se punainen naru on edelleenkin..)

Takaisin asiaan.
Rocky lähti ensimmäisenä koirana jäljelle. Heti tieltä metsään päästyämme, alkoi koiran nenä käydä sen tunnustellessa ilmaa tietäen, että täällä on nyt jotain.
Lähdön kohdalla se oli jo valmis etenemään, mutta kehoitin sen vielä takaisin tutkimaan lähtöaluetta. Sen jälkeen alkoi suoraviivainen eteneminen jäljen mukaan. Muutaman kerran se poikkesi pari metriä sivuun jäljestä palaten heti takaisin. Kysyin Maurilta asiasta, jonka mukaan Rocky oikeaoppisesti tekee tarkastuksia ollen samalla tietoinen missä jälki kulkee. Ensimmäisen makuun Rocky kyllä merkkasi, mutta ei jäänyt sille maleksimaan. Omasta mielestäni sen olisi pitänyt näyttää makuu tarkemmin mutta kuulemma riittää, että kaikki 4 jalkaa ovat saman aikaisesti massa n. 3 sekunnin ajan. Makuulta jälki teki 90 asteen kulman, mikä ei tuottanut  Rockylle minkäänlaisia vaikeuksia. Samalla rytmillä se eteni seuraavalle makuulle jossa taas kulma. Tällä makuulla Rockyn jalat saattoivat olla yhtaikaisesti maassa jopa 5 sekuntia. Matka jatkui kaadolle, jossa palkkiona oli ruokakuppi.
Rocky eteni koko jäljen todella itsevarmasti ja keskittyneesti. Hihna oli koko ajan kireällä mutta jarrua ei tarvinnut juuri painaa vauhdin ollessa mukavaa kävelyvauhtia.

Olin niiiiiin mehuissani suorituksesta ja ylpeä koirastani! Maurin palautesanat olivat myös mieltäylentäviä. Hänen mukaansa jälkeä saa suoraan pidentää reippaasti ja loppukesästä kokeisiin. Olisi kuulemma sääli, jos Rockyn kanssa ei MEJÄä harrastettaisi.

Jo ennen kuin olimme aikoinamme päättäneet, minkä merkkisen koiran me otamme, oli yhtenä kriteerinäni se, että sen kanssa pitää päästä metsään ja MEJÄn pariin. Silloinen työkaverini, Päivi, on todellinen MEJÄ-aktivisti ja sai minutkin lajista kiinnostumaan. Siksi myös Rockyn kiinostus lajia kohtaa tekee sielulle nannaa. Isäänsä on poika  ainakin tässä taipumuksessa tullut!
Onnea ja menestystä Otolle tällekin MEJÄ-kaudelle!

Ensi viikonloppuna pitäisi varmaan treenailla riistan parissa eli varisnoutoja tiedossa. Me ollaan nyt taas aika pilvissä hyvien noutoharjoitusten (dameilla) ja muiden onnistumisten ( niin MEJÄ kuin TOKO treeneissä) jälkeen, että ans kattoo ny kuinka rytinällä tullaan alas.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Forrest Gump

Tänään kokeiltiin ensimmäistä kertaa canicrossia. Juoksusta pitävänä ihmisenä haaveilin jo ennen koiran hankintaa ko. lajista, koska reidenlähentäjäni eivät ole vuoden -07 maratonin jälkeen pitäneet pitkäkestoisesta juoksemisesta ja uskoin koiran vetämisen vähentävän jakoihin ja keskivartaloon kohdistuvaa kuormitusta. Nyt haaveilen sitten vuorostani vetävästä koirasta.
Rocky on epävirallinen HKV, eli hihnakävelyvalio. Vaikka Rocky omaa säkillisen huonoja tapoja ja pari pussia tottelemattomuutta niin sen hihnakäyttäytyminen on esimerkillistä.
Meidän canicross-uran starttaus saattaa siis olla aika pitkissä kantimissa.

Vastoin luonnettani, olin kerrankin (!) ottanut selvää keinoista ja nikseistä, joilla koiran saa vetämään. Siispä valjastin perheen miesväen jäniksiksi ja ajamaan fillareilla edellä. Ja homma toimi kaikki 0.5 sekuntia kunnes hihna kiristyi ja veto loppui siihen. Ensimmäiset 25 min. mentiin sitten melkein rintarinnan koiran kanssa vaikka yritin sitä kannustaa ja kehua aina kun hihna alkoi kiristymään Jussin tehdessä samalla houkutustyötä edellä.

Sitten tapahtui tosielämän uusinta elokuvan Forrest Gump kohtauksesta, kun Forrest juoksee kiusaajiaan karkuun Jennyn huutaessa taustalla "Run, Forrest, run!" ja Forrestin jalkatuet hajoavat osiksi ja Forrestin kuuluisa juokseminen saa alkunsa.
Yhtäkkiä Rocky nimittäin aloitti vetämisen ja sain kymmenkunta minuuttia nauttia juoksusta koiran avustuksella. Eihän se vetäminen mitään järin kovaa ollut, mutta hihna pysyi kireällä ja koira edellä. Loppu matkasta yritin juoksua ilman jäniksiä, mutta se ei onnistunut. Koira siirtyi jälleen rinnalle.

Toivonkin nyt MEJÄn myötävaikutuksella Rockyn tajuavan, että valjaissa vetäminen on sallittua, etenkin jos siihen kehoitetaan erillisellä käskyllä.

Muu perhe saa totuttautua ajatukseen fillaroivana jäniksenä toimimiseen. Täytynee laittaa vielä tarakalle varis istumaan vetointoa lisäämään. Ja samalla valmistautua niittämään kyseenalaista mainetta Toikavan-kylällä...

torstai 17. toukokuuta 2012

Veteen piirretty viiva

Olen seissyt tiukasti sanojeni takana ja tehnyt Rockyn kanssa viime ajat pelkkiä helppoja noutoja. Melkeinpä joka kerta kun olemme suunnanneet metsään niin mukana on ollut muutama dami. Välillä olen viskonut niitä omaksi ilokseni ja käynyt sitten poimimassa takaisin essun taskuun ilman, että koira on saanut koskeakaan niihin. Enimmäkseen noutotöitä on tehnyt kuitenkin Rocky :)
Ja miten on mennyt? Älyttömän hyvin. Ei mitään pöllöilyjä. Jopa niin hyvin, että kerran Aada oli meidän mukana metsässä (eikä vähiten siitä syystä, että neidin ankka-ääntely on vähintäänkin spesiaalia) ja innostuksissaan lähetti koiran hakuun. Ei siinä sitten auttanut muu kuin tokaista tytölle, että hemmetti Aada, nyt sitten hoidat homman loppuun asti ja vaadit palautuksen myös! Allekirjoittaneen takahampaiden ei kauaa tarvinnut kirskua toisiaan vasten kun tyttö sai ottaa tarjotun damin vastaan. Menestyksestä huolimatta sovittiin, että jatkossa lapsi on hiljaa kun äiti ja koira työskentelee tai muuten sähkärinteippi on jossain muussa osoitteessa kuin variksen ympärillä. Näin siihen asti ainakin kun noudoissa ollaan on/off linjalla ja taipparit läpäisemättä.

Tänään lapset lähti mummolaan ja me Jussin kanssa juhlistettiin aikuisten laatuaikaa tekemällä Rockylle damiruutu.
Koiran menestystä ruudulla kuvaa se, että olisin valmis antamaan sille edam-tangon iltapalaksi ja nukkua lattialla ensi yön koiran porskutellessa minun tyynyllä makeita unia.
Tuo jamppa osoitti siis tänään taitonsa.
Ensimmäiset neljä damia palautui hyvää vaihtia eikä koira epäröinyt irtautua kauaksi meistä. Pidin palautusten jälkeen aina pienen paussin, että Rocky sai rauhoittua ennen kuin lähetin uuteen hakuun. Kolmannen damin jälkeen oli hieman hakemista ja Rocky vähän liian sivussa alueelta, joten pyysin Jussia kävelemään kohti alueen keskustaa ja koira ottikin suunnan taas sinne minne pitikin. Jokaisen palauttamansa damin koira tarjosi minulle nätisti. Neljännen damin jälkeen Rocky oli selvästi kuumissaan, koska saimme nauttia tänään ensimmäisestä hellepäivästä tälle vuodelle. Niinpä väsähtänyt koira lähetyksen jälkeen jäi vain seisoskelemaan lähietäisyydelle kieli varpaissa roikkuen. Lopulta Jussin ilmoitelessaan itsestään metsässä koira lähti liikkeille ja löysi damin mutta ei palauttanut sitä vaan palasi tyhjin suin takaisin. Uusi yritys ja pienen kannustuksen jälkeen jaksoi koira vielä damin perille toimittaa tiputtaen sen suoraan jalkoihini kuin todeten, että nyt ei oikeesti enää jaksa!
Omatuntoani alkoi ihan soimata, kun katselin koiraa, jonka silmäluometkin olivat aniliininpunaiset veren syöksähdellessä suonistossa paineella.
Vajaa 10 min. kotimatkan aikana koira yritti tehdä autosta uima-allasta kuolan roiskuessa pitkänä roikkuvaa kieltä pitkin. En siis ollut ollenkaan varautunut siihen, miten uuvuttava Rockylle reissustamme tulee, enkä varannut vettä mukaan. Talvella kun on ollut lunta ja keväällä lammikoita, joissa koira on itseään voinut nesteyttää. Hävettää :S
Kotona koira sai kaipaamaansa vettä ja sitten vesidami taskuun ja rantaan, jossa teimme pari kaunista vesinoutoa. Suskan mielestäni hyvinkin järkevää ohjeistusta noudattaen, koiraa ei päästetä veteen ilman lupaa hupiuinneille. Näin blokataan se mahdollisuus, että esim. kesken työskentelyn, kokeen tms. koira päättääkin karata veteen pitämään hauskaa. Tollerit kun sattumoisin rakastavat vettä.
Raikas rakas vesi olisi nytkin vetänyt Rockya puoleensa enemmänkin noutojen jälkeen mutta pilittämällä sain pidettyä herran rannan puolella ja palaamaan takaisin tassujaan uudelleen kastamatta.

Nyt pitäisi jatkaa helppojen noutojen tekoa mutta lisätä häiriötekijöitä. Perjantai, klo. 16 ja automarketin parkkipaikka, olisiko siinä häiriötä riittämiin? Jos ei meille niin ainakin asiakkaille :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Himalaya

Perjantaina vapaapäivän kunniaksi kävin tekemässä Rockylle hirven verellä jäljen. Jälki oli n. 90m pitkä ja sisälsi yhden kulman. Merkkasin jäljen pyykkipojilla tiuhaan, mikä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Paikallisesta rautakaupasta ei löytynyt oranssia maalia, jolla olisin pyykkipojat sprayannut mutta näin lyhyellä jäljellä vielä suht värittömätkin pojat toimivat kun kyseessä oli tuttu metsä Huikossa ja jäljen alku löytyi myöhemmin helposti.
Kotimatkalle lähtiessäni kiittelin itseäni taas epäsiisteydestä, mitä autoon tulee. Nisukan lattialta löytyi useampikin pussukka, joista valita sopivin oikean käden peitoksi. Tuli kaadolla nimittäin ronskisti puristettua enimmät veret sienestä ihan paljain käsin ajattelematta, että tuolla kädellä pitäisi vielä koskea useampaankin paikkaan, mm. rattiin ja vaihdekeppiin. Onneksi matkalla ei tarvinnut pysähtyä esim. virkavallan käskytyksestä. Ei ihan niin kevytkään puna olisi niskassa poltellut poliisin tiedustellessa -"Miksi se rouva kättään siellä muovipussissa piilottelee?"
Kotona sitten tuunasin jälkihihnan eli naiselliseen tapaan ensin leikkasin 10m hihnan n. kuusimetriseksi ja vasta illalla suoritin mittauksen, joka osoitti hihnan pituiseksi 6,30m. Myönnetään, että hieman ehti sydän ylimääräisiä lyöntejä tehdä kun mitasta alkoi sentit käydä vähiin. Miehelle tietenkin kehaisin itsevarmalla äänellä jotain tarkasta mittasilmästä...

Rockyn päästyä töihin, se haisteli kyllä alkumakuun tarkasti mutta otti sitten suunnan ihan muualle kuin jäljensuuntaisesti. Siispä koira takaisin alkumakuulle jota tutkittiin nyt yhdessä kiinnostuneena ja sen jälkeen osoitin koiralle, että tuostapa lähdet nyt sitten seuraamaan mihin jälki johtaa. Rocky eteni koko ajan jäljen suuntaisesti ja jos poikkesi siitä pari metriä niin palasi takasin itsenäisesti. Eteneminen oli kyllä järjettömän hidasta enkä sen vuoksi meinannut malttaa odotella, että hihna kiristyisi ja välimatka minun ja koiran välillä olisi sääntöjen mukaisesti 6 metriä. Ja aina Rockyn poiketessa sivuun, kiertyi hihna risukkoon tai puun ympärille. Hihnan materiaali osoitti erinomaisuutensa sekä pidoltaan, että takertumattomuudeltaan ja solmuutumattomuudeltaan ja se oli helppo vetäistä risuista vapaaksi. Näin edettiin kulmalle asti, jossa oli myös makuu. Makuulla Rocky pysähtyi nuuskimaan maata ja otti sen jälkeen oikean suunnan. Ja nyt alkoi MEJÄ-koira nostaa päätään. Ilmeisesti ensimmäisellä pätkällä saattoi olla sienessä liian vähän verta jälkeä tehdessäni, sillä veren lisäys makuun kohdalla näkyi koiran toiminnassa. Eteneminen oli suoraviivaista ja hihna oli koko ajan kireällä. Kävellä sai normaalia vauhtia eikä jarrutella juuri tarvinnut koiran kuitenkin työskennellessä selkeästi koko ajan. Tuo pätkä olisi saanut olla pidempikin, niin hyvin se meni. Tarkoituksena oli kuitenkin päästä tutustuttamaan koira lajiin, ettei 21. päivä kurssilla tarvitse lähteä jäljelle ihan kylmiltään.
Kaadolla odotti palkkiona hirvensorkka ja possunkorva, joista jälkimmäisen herra kantoi tyytyväisenä autolle asti.

 Eilen kävimme metsälenkillä, johon alkumatkasta yhdistimme notoja, dameilla. Ensimmäin palautus tuli pienen kierron kautta vaatien pienen urahduksen, jonka myötä dami tuli käteen. Loput palautukset olivat kuin suoraan oppikirjasta. Näitä helppoja noutoja teemme tulevaisuudessa lisää korjataksemme palautukset sille tasolle, mitä ne talvella olivat.
Yksi syy palautusten takkuamiseen löytyy saletisti lapsista, jotka jättävät huoneidensa ovet auki ja koira käyttää aina tilaisuuden hyväkseen ja käy varastamassa lasten tavaroita. Asian huomattuaan lapset taasen yrittävät saada tavarat takaisin tavalla, jonka Rocky kokee hauskaksi leikiksi. Olen lukenut asiasta lapsille lakia useamman kerran mutta nyt alkaa olla jo pinna koetuksella jos toimintamalliin ei ala tulla muutosta!
Joka tapauksessa onnistuneiden palautusten jälkeen eilen, sai koira nauttia metsässä juoksemisesta oikein olan takaa.
Onnistui tuo onneton löytämään vielä ojankin, josta noustessa punainen koira oli pikavärjätty mustaksi. Enimmät mutaturpeet Rocky sai luvan kanssa käydä huuhtomassa lammessa ennen perusteellista suihkutusta kotona.
Bongasimme lenkillä myös yhden kappaleen haukkoja ja runsaasti hirven sorkkien jättämiä painaumia. 

Tänään lähdimme koko perheen voimin urheilukentälle, jonka vieressä on pururata. Jussi jäi lasten kanssa pelaamaan jalkapalloa (jep, pikkusisko joutui maaliin), kun me koiran kanssa suuntasimme purtsille purkamamaan enimpiä energioita ennen tottistreeniä.
Toivakan pururata on muuten yksi ihmisrääkkäyksen tyyssija korkeusvaihteluineen. Heti alussa on nousu, joka on verrattavissa K2-vuoreen. Ero löytyy siinä, että K2 huipulle päästäkseen tarvitsee lisähappea ja pururadan alkunousun huipulle päästäkseen tarvitsee elvyttäjän.
Tuo Toivakan himalaja vei lopulta koirasta vähän turhankin paljon mehuja, sillä toko- liikkeitä treenatessamme oli koirasta terävyys kadonnut. Liikkeet se suoritti ihan ok mutta laiskanpuoleisesti. En edes älynnyt ottaa vettä mukaan joten janokin sillä oli.
Seuraavan kerran vähempikin väsytys ennen tottista riittää jos haluaa, että muutkin liikkeet kuin paikallaanmakuu saa koiran innostumaan.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Rendition - poikkeuksellinen luovutus

Viikon aikana on leikitty koiran treenaajaa siihen malliin, että diplomia odotan heti vapun pyhien jälkeen saapuvaksi. Itseäni olen siis kiittänyt ja kiitosta on riittänyt!

Tiistaina treenattiin Suskan ja Teron kanssa tottista Rockylle, Nerolle ja Erokselle. Rockyn kohdalla treenauksen taka-ajatus oli tehdä se ulkona, vieraassa ympäristössä (tosi vieras, koskaan ei ole Suskalla ja Terolla käynyt...) ja muiden koirien läsnäollessa. Em. lähtökohtiin suhteutettuna Rocky toimi verraten hyvin! Sen päiväinen takkuava seuraaminenkin parani kun koira sai tyhjennettyä suolensa ja pystyi suolenpakottamisen sijaan keskittymään itse tekemiseen. Hiontaa vaatii homma toki vielä ennen kuin TOKO-kokeeseen ilmottaudutaan mutta potenttiaalia koirasta löytyy, edelleen.

Keskiviikona kävin kuuntelemassa MEJÄ-teoriaa ja kipinä päästä tositoimiin on aivan valtava. Varottava siis herkästi syttyviä aineita siihen asti :) Ensi viikonloppuna ajattelin käydä tekemässä lyhyen jäljen Rockylle. 21.5 mennään MEJÄ-kurssilaisten kanssa metsään tekemään jäljet kaikille osallistuville koirille.
Keskiviikkona meinasi vaan iskeä pieni pakokauhu kun tajusin 1.) pitää osata suunnistaa/käyttää kompassia 2.) kokeeseen osallistuja osallistuu jäljen tekemiseen toiselle koiralle ja toimii oppaana tekemällään jäljellä! WTF! En siis ihan oikeasti erota vasenta oikeasta ennen kuin saan hetken aikaa miettiä kummassa kädessä vihkisormukset sijaitsee ja Keravan keskustassa ajamisen opin aikoinaan kolmessa vuodessa. Kompassi on ollut kädessä viimeksi urheiluopistolla -94 ja olin todennäköisesti kurssimme huonoin suunnistaja. Damn...

Torstaina Suskan ja Teron ohjauksen alla oli nouto-treenit. Neron ja Ria-mamman lisäksi mukana olivat Rockyn veljet Topi ja Laku. Leikin nimi oli dami-ruutu.
Rockylla ensimmäinen dami palautui heti suoraan käteen, toinen piti tiputtaa ja palauttaa sen jälkeen kun ensin sai riittävästi leikkiä helikopteria sillä, käydä kusemassa päälle kaikki Lakun ja Topin merkkaukset ja käydä paskalla. Ohjaajan suusta saattoi päästä useampi ei-lasten-korville-sana. Kolmas dami palautui muistaakseni tiputuksen kautta mutta käteen.
Lopuksi vielä pojat pääsivät tutustumaan riistaan ja Rockylle ja Topille vedettiin variksella jälki. Siinä palautus meni Rockyn kohdalla täydeksi pelleilyksi eli nyt oli variksen vuoro päästä kopteriin ja olihan se ihan älyttömän vaikeata tuoda taas minulle. Ohjaajan ajatukset olivat tässä vaiheessa painokelvottomia.

Perjantaina oli iltavuoron takia Rockylla vapaapäivä ja lauantaina lähdettiin Kellokoskelle valmistautumaan sunnuntain Lahden KV-näyttelyyn.

Näyttelystä ei mitään suurta kerrottavaa ole. ERI tuli ja nuortenluokan kakkossija. Itävaltalaistuomari Marie-Luise Doppelreiter arvioi Rockyn seuraavasti:
"Good type & size, nice head with well-shaped-dark-eyes, body should be more combact. Nice angulation, moves with temperament, a bit loosin front. Lovely coat & - condition".
Näyttelyn paras anti oli, että sain hankittua Rockylle valjaat ja jälkihihnan, näyttelyhihnan (nykyinen on ihan peestä) sekä treeni-essun.

Eilen kävimme Jussin kanssa jemmaamassa pari varista metsään. Tai siis minä kävin kun Jussi jäi naapurin kanssa suustaan kiinni ja saavutti meidät siinä vaiheessa kun toinen variksista oli jo palautunut.
Tällä kertaa Rocky joutui jonkin aikaa etsimään varista ennen kuin sen löysi ja varis tuli n. 2m päähän minusta. Koira sivulle ja "eteen"-käsky ja varis oli minulla kädessä ilman mitään kommervenkkeja. Taikasana: alatoopi! Toinen varis palautui samalla kaavalla.Varikset olivat yön jäljiltä sen verran kohmeessa vielä, etten alkanut niitä teippaamaan.

Tänään samaisten varisten kanssa uudelleen metsään ja siinä vaiheessa kun Jussi niitä jemmasi, niin muistin, ettei niitä vieläkään ole sidottu. Tämä ei kuitenkaan tahtia haitanut. Rocky haki varikset hirveällä vauhdilla. Ensimmäisen löysi melkeinpä heti ja palautti nopeasti. 3 metrin päähän minusta. Odottelin jonkin aikaa reagoimatta mutta kun varis ei liikahtanut senttiäkään minun suuntaan niin koira taas sivulle ja "eteen"-käskyn kautta varis käteen. Toinen varis tuli samalla kaavalla jälleen vaikkakin se jäi vähän kauemmaksi vielä. Tällä kertaa tiputus ei ollut kyllä tarkoituksellinen vaan ote ei ollut riittävän hyvä ja vauhtia siihen nähden liikaa. Vähän pidempään Rocky sitä etsi ja olikin kiva seurata, miten hyvin herra käytti nenäänsä tulokselliseti. Tänään on tuullut koko päivän melkoisesti ja jouduinkin ottamaan piiitkät päikkärit tehdäkseni päätöksen kannattaako tuossa tuulessa treenata.
Juurikin nyt muistin, että eilen esimmäinen varis tipahti myös kun Rocky tuli rinnettä alas ja varis tarttui karahkaan. Toisen tiputti tarkoituksellisesti kuten tänäänkin.

Huomenna ajattelin käydä vielä varis-kaksikon kanssa metsässä ennen kuin pistän ne poistoon. Pitää yrittää käyttää kaikki kikat, että varikset tulisivat käteen ilman tiputtamista. Nyt ne on valmiiksi teipattukin. Tai sitten kokeilen sukka-kikkaa. Paras ottaa Suskan neuvontalinjalle yhteys, teenkin sen nyt heti.