tiistai 1. toukokuuta 2012

Rendition - poikkeuksellinen luovutus

Viikon aikana on leikitty koiran treenaajaa siihen malliin, että diplomia odotan heti vapun pyhien jälkeen saapuvaksi. Itseäni olen siis kiittänyt ja kiitosta on riittänyt!

Tiistaina treenattiin Suskan ja Teron kanssa tottista Rockylle, Nerolle ja Erokselle. Rockyn kohdalla treenauksen taka-ajatus oli tehdä se ulkona, vieraassa ympäristössä (tosi vieras, koskaan ei ole Suskalla ja Terolla käynyt...) ja muiden koirien läsnäollessa. Em. lähtökohtiin suhteutettuna Rocky toimi verraten hyvin! Sen päiväinen takkuava seuraaminenkin parani kun koira sai tyhjennettyä suolensa ja pystyi suolenpakottamisen sijaan keskittymään itse tekemiseen. Hiontaa vaatii homma toki vielä ennen kuin TOKO-kokeeseen ilmottaudutaan mutta potenttiaalia koirasta löytyy, edelleen.

Keskiviikona kävin kuuntelemassa MEJÄ-teoriaa ja kipinä päästä tositoimiin on aivan valtava. Varottava siis herkästi syttyviä aineita siihen asti :) Ensi viikonloppuna ajattelin käydä tekemässä lyhyen jäljen Rockylle. 21.5 mennään MEJÄ-kurssilaisten kanssa metsään tekemään jäljet kaikille osallistuville koirille.
Keskiviikkona meinasi vaan iskeä pieni pakokauhu kun tajusin 1.) pitää osata suunnistaa/käyttää kompassia 2.) kokeeseen osallistuja osallistuu jäljen tekemiseen toiselle koiralle ja toimii oppaana tekemällään jäljellä! WTF! En siis ihan oikeasti erota vasenta oikeasta ennen kuin saan hetken aikaa miettiä kummassa kädessä vihkisormukset sijaitsee ja Keravan keskustassa ajamisen opin aikoinaan kolmessa vuodessa. Kompassi on ollut kädessä viimeksi urheiluopistolla -94 ja olin todennäköisesti kurssimme huonoin suunnistaja. Damn...

Torstaina Suskan ja Teron ohjauksen alla oli nouto-treenit. Neron ja Ria-mamman lisäksi mukana olivat Rockyn veljet Topi ja Laku. Leikin nimi oli dami-ruutu.
Rockylla ensimmäinen dami palautui heti suoraan käteen, toinen piti tiputtaa ja palauttaa sen jälkeen kun ensin sai riittävästi leikkiä helikopteria sillä, käydä kusemassa päälle kaikki Lakun ja Topin merkkaukset ja käydä paskalla. Ohjaajan suusta saattoi päästä useampi ei-lasten-korville-sana. Kolmas dami palautui muistaakseni tiputuksen kautta mutta käteen.
Lopuksi vielä pojat pääsivät tutustumaan riistaan ja Rockylle ja Topille vedettiin variksella jälki. Siinä palautus meni Rockyn kohdalla täydeksi pelleilyksi eli nyt oli variksen vuoro päästä kopteriin ja olihan se ihan älyttömän vaikeata tuoda taas minulle. Ohjaajan ajatukset olivat tässä vaiheessa painokelvottomia.

Perjantaina oli iltavuoron takia Rockylla vapaapäivä ja lauantaina lähdettiin Kellokoskelle valmistautumaan sunnuntain Lahden KV-näyttelyyn.

Näyttelystä ei mitään suurta kerrottavaa ole. ERI tuli ja nuortenluokan kakkossija. Itävaltalaistuomari Marie-Luise Doppelreiter arvioi Rockyn seuraavasti:
"Good type & size, nice head with well-shaped-dark-eyes, body should be more combact. Nice angulation, moves with temperament, a bit loosin front. Lovely coat & - condition".
Näyttelyn paras anti oli, että sain hankittua Rockylle valjaat ja jälkihihnan, näyttelyhihnan (nykyinen on ihan peestä) sekä treeni-essun.

Eilen kävimme Jussin kanssa jemmaamassa pari varista metsään. Tai siis minä kävin kun Jussi jäi naapurin kanssa suustaan kiinni ja saavutti meidät siinä vaiheessa kun toinen variksista oli jo palautunut.
Tällä kertaa Rocky joutui jonkin aikaa etsimään varista ennen kuin sen löysi ja varis tuli n. 2m päähän minusta. Koira sivulle ja "eteen"-käsky ja varis oli minulla kädessä ilman mitään kommervenkkeja. Taikasana: alatoopi! Toinen varis palautui samalla kaavalla.Varikset olivat yön jäljiltä sen verran kohmeessa vielä, etten alkanut niitä teippaamaan.

Tänään samaisten varisten kanssa uudelleen metsään ja siinä vaiheessa kun Jussi niitä jemmasi, niin muistin, ettei niitä vieläkään ole sidottu. Tämä ei kuitenkaan tahtia haitanut. Rocky haki varikset hirveällä vauhdilla. Ensimmäisen löysi melkeinpä heti ja palautti nopeasti. 3 metrin päähän minusta. Odottelin jonkin aikaa reagoimatta mutta kun varis ei liikahtanut senttiäkään minun suuntaan niin koira taas sivulle ja "eteen"-käskyn kautta varis käteen. Toinen varis tuli samalla kaavalla jälleen vaikkakin se jäi vähän kauemmaksi vielä. Tällä kertaa tiputus ei ollut kyllä tarkoituksellinen vaan ote ei ollut riittävän hyvä ja vauhtia siihen nähden liikaa. Vähän pidempään Rocky sitä etsi ja olikin kiva seurata, miten hyvin herra käytti nenäänsä tulokselliseti. Tänään on tuullut koko päivän melkoisesti ja jouduinkin ottamaan piiitkät päikkärit tehdäkseni päätöksen kannattaako tuossa tuulessa treenata.
Juurikin nyt muistin, että eilen esimmäinen varis tipahti myös kun Rocky tuli rinnettä alas ja varis tarttui karahkaan. Toisen tiputti tarkoituksellisesti kuten tänäänkin.

Huomenna ajattelin käydä vielä varis-kaksikon kanssa metsässä ennen kuin pistän ne poistoon. Pitää yrittää käyttää kaikki kikat, että varikset tulisivat käteen ilman tiputtamista. Nyt ne on valmiiksi teipattukin. Tai sitten kokeilen sukka-kikkaa. Paras ottaa Suskan neuvontalinjalle yhteys, teenkin sen nyt heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti