True Blood

Maanantaina päästiin MEJÄ-kurssin tiimoilta verijäljen pariin asiantuntijoiden seurassa. Paikka oli Humalamäessä.
Meidän ryhmässä oli neljä koirakkoa ja Rocky oli ainut oman rotunsa edustaja ilmeisesti koko kurssilla. Lapukoita taisi olla enemmistö ja sekalainen seurakunta muita rotuja loput.
Ryhmän ohjaaja/tuomari, Mauri, oli tolleri-immeisiä ja kisannut edellisen naurttunsa kanssa SM-tasolla asti. Nykyinen uros-tolleri ei kuulemma voisi vähempää olla MEJÄstä kiinnostunut, joten mies ohjaa tällä hetkellä laina mäykkyä.
Teimme siis itse jäljet laimennetulla verellä, koska ajanpuutteesta johtuen koirat pääsivät jäljelle saman illan aikana. Meidät neljä jaettiin vielä pareihin ja teimme jäljet toisillemme, mutta kaikki olivat mukana kunkin jäljen teossa Jäljet olivat 50x50x50 eli kahdella makuulla.
Kompassin ja Maurin opastuksella sain tehtyä jäljen suht. onnistuneesti ja eksymättä. (Kompassi joutui muuten luovuttamaan narunsa ennen käyttöönottoa kun nisukasta lähti "joku laahaava ääni" ja siitä Jussille mainitsin viedessäni lapsia hänen työpaikalleen, että pääsisin ajoissa kurssille. Pohjasta roikkui "joku levy", jonka Jussi sitoi näppärästi kompassin narulla takaisin paikalleen ja siellä se punainen naru on edelleenkin..)

Takaisin asiaan.
Rocky lähti ensimmäisenä koirana jäljelle. Heti tieltä metsään päästyämme, alkoi koiran nenä käydä sen tunnustellessa ilmaa tietäen, että täällä on nyt jotain.
Lähdön kohdalla se oli jo valmis etenemään, mutta kehoitin sen vielä takaisin tutkimaan lähtöaluetta. Sen jälkeen alkoi suoraviivainen eteneminen jäljen mukaan. Muutaman kerran se poikkesi pari metriä sivuun jäljestä palaten heti takaisin. Kysyin Maurilta asiasta, jonka mukaan Rocky oikeaoppisesti tekee tarkastuksia ollen samalla tietoinen missä jälki kulkee. Ensimmäisen makuun Rocky kyllä merkkasi, mutta ei jäänyt sille maleksimaan. Omasta mielestäni sen olisi pitänyt näyttää makuu tarkemmin mutta kuulemma riittää, että kaikki 4 jalkaa ovat saman aikaisesti massa n. 3 sekunnin ajan. Makuulta jälki teki 90 asteen kulman, mikä ei tuottanut  Rockylle minkäänlaisia vaikeuksia. Samalla rytmillä se eteni seuraavalle makuulle jossa taas kulma. Tällä makuulla Rockyn jalat saattoivat olla yhtaikaisesti maassa jopa 5 sekuntia. Matka jatkui kaadolle, jossa palkkiona oli ruokakuppi.
Rocky eteni koko jäljen todella itsevarmasti ja keskittyneesti. Hihna oli koko ajan kireällä mutta jarrua ei tarvinnut juuri painaa vauhdin ollessa mukavaa kävelyvauhtia.

Olin niiiiiin mehuissani suorituksesta ja ylpeä koirastani! Maurin palautesanat olivat myös mieltäylentäviä. Hänen mukaansa jälkeä saa suoraan pidentää reippaasti ja loppukesästä kokeisiin. Olisi kuulemma sääli, jos Rockyn kanssa ei MEJÄä harrastettaisi.

Jo ennen kuin olimme aikoinamme päättäneet, minkä merkkisen koiran me otamme, oli yhtenä kriteerinäni se, että sen kanssa pitää päästä metsään ja MEJÄn pariin. Silloinen työkaverini, Päivi, on todellinen MEJÄ-aktivisti ja sai minutkin lajista kiinnostumaan. Siksi myös Rockyn kiinostus lajia kohtaa tekee sielulle nannaa. Isäänsä on poika  ainakin tässä taipumuksessa tullut!
Onnea ja menestystä Otolle tällekin MEJÄ-kaudelle!

Ensi viikonloppuna pitäisi varmaan treenailla riistan parissa eli varisnoutoja tiedossa. Me ollaan nyt taas aika pilvissä hyvien noutoharjoitusten (dameilla) ja muiden onnistumisten ( niin MEJÄ kuin TOKO treeneissä) jälkeen, että ans kattoo ny kuinka rytinällä tullaan alas.