Eilinen käynti Kimmon opeissa oli, jos ei kannattava, niin ainakin älyttömän kannattava.
Harjoitus alkoi siitä, että kävelimme, Rocky hihnassa, nurkkaa kohden, jonka takaa Suska tuli Neron kanssa vastaan. Kimmo halusi nähdä, miten toimin kohtaamisessa.
Sanomistahan siitä tuli kun hihnaa vetämällä siirsin Rockya taakse sivulleni. Pari kertaa Kimmo katsoi ja otti Rockyn hihnoineen. Muutama askel ja urahduksen tehostama napakka nykäys hihnasta. Uusi yritys ja edellisen toisto. Ja koira oli hallinnassa tietäen, kuka on johtaja. NIIN hallinnassa, että siirtyessämme takapihalle ja päästäessämme Rockyn vapaaksi, ei se yrittänyt tehdä minkäänlaista elettä kohti lapsia, jotka juoksivat, potkivat kaninkarvapalloa ym. kaikkea mahdollista yrittäen provosoida koiraa tarkoituksellisesti nousemaan selkään. Kimmon simppeli kommentti "ai tämäkö kova koira, aika pehmeältä vaikuttaa!?" sai allekirjoittaneen tuntemaan itsensä tyhmäksi.
Seuraavaksi takapihalle otettiin Rockyn äiti Riia, mutta Rocky ei Riiaa noteerannut. Äitiänsä poika on toki aina kunnioittanut.
Lisää provosointia peliin ja Nero ulos. Rockyhan kuvittelee, että koska hän on pomo niin muita uroksia ei täten tarvitse kunnioittaa vaan heidän kuuluu toimia hänen jumppapatjanaan ihan kuten lastenkin. Tätä ennen Kimmo mietti, ottaako Neron vai oman uros-flättinsä, joka toden totta eliminoi välittömästi uhittelu yritykset mutta päätyi pehmeämpään Neroon.
Alkuun Rockyn ottaessa "sen" ilmeen ja "ne" eleet, riitti pelkkä KRÖHÖM!-ääni (johtaja kertoo, että nyt ei tapella) lopettamaan elkeet saaden Rockyn viheltelemään muinamiehinä, että eihän tässä mitään ollut edes mielessä.
Mutta sitten se onneton päätti kuitenkin yrittää. Neron varoitukset kaikuivat kuuroille korville ja sen jälkeen pääsi allekirjoittanut näkemään, mitä on oikeaoppinen alistaminen a'la ihminen. Itselleni yllätys oli, kuinka kauan se vei. Omat "alistamiseni" ovat kestäneet max. puoli minuuttia ja olleet täysin tehottomia. Syynä se, että koira ei ole oikeasti alistunut, se on vaan ollut alistuvinaan.
Kimmon ohje oli oikea ajoitus, oikea ote, koiraa ei satuteta vaan homma tehdään napakasti mutta hallitusti ja se kestää niin kauan, kunnes koira lakkaa jäkittämästä vastaan ja koko kroppa rentoutuu. Koira nousee myös ylös vasta kun ihminen on noussut sen päältä pois. Ihmisen pitää hallita mielentilansa, eikä purkaa kiukkuaan tilanteessa. Kun tilanne on ohi, se on ohi. Mökötystä ei sallita eli jos koira tulee ihmisen luokse annetaan sille kevyt huomio kuin tilannetta ei olisi hetki sitten ollutkaan. JA SELÄTYS TEHDÄÄN VAIN MUUTAMAN KERRAN (max.3) KOIRAN ELÄMÄSSÄ.
Johtajuus-ongelmahan tämä kaiken kaikkiaan on ollut mikä johtuu allekirjoittaneen johdomukaisuuden puutteesta. Nyt meillä on hyvä pohja, mistä rakentaa ihminen (etenkin lapsi)-koira arvojärjestys uudelleen.
Rockylla (eli minulla) on nyt kuukausi aikaa saada hormoonivillityksensä kuriin, tai sitä odottaa hormonipiikki, joka myötavaikuttaa positiivisesti yhteistyön rakentamiseen vaikkei sitä ratkaisekaan.
Eilen kotiin päästyämme kiersimme korttelin ilman hihnaa koiran pysytellessä käskyn alla pelkillä kröhöm-äänteillä. Se sai kerran käydä pissalla luvan saatuaan. Nyt siis opetellaan myös sitä, että kaikkia ihania hajuja ei jäädä haistelemaan ja merkkaukset tapahtuu luvan kanssa, jos ollaan hihnassa. Yritetään ottaa siis hormoonit haltuun näillä keinoin. Myös lasten asemaa perheessä aletaan korostamaan koiralle
Aamulenkillä koira kulki käskyn alla vieressä niin kauan, että päästiin paikkaan, jossa se sai luvan temmeltää vapaana sielunsa kyllyydestä. Ei ongelmia.
Valitettavasti tai sitten odotetusti tätä kirjoittaessani tuli pojan kaveri meille sisälle ja Rocky oli samantien pojan niskassa. Ehdin varoittaa lasta, että jos käy niin kuin sitten kävi, ei pidä säikähtää. Pojalla onneksi on kotonaan saksanpaimenkoira ja kultainennoutaja, joten nuori mies ei ollut moksiskaan vaan totesi, että "noin meidän Remullekin on tehty" minun ollessa selätetyn koiran päällä. Eilinen oli Rockylla ilmeisesti hyvässä muistissa, koska takajalat lopetti poispuskemis -yritykset muutamassa minuutissa ja koira rentoutui jääden makaamaan siihen asentoon siksi, kuunnes minä olin noussut.
Mä niiiin toivon, että Rocky ymmärsi jo tästä kerrasta läksynsä ja lapset saisivat kulkea meillä rauhassa. Määrätietoisuudelle ja johdonmukaisuudella uskon tämän olevan saavutettavissa.
Koiraa ei näistä asioista auta syyttää vaan vika on aina hihnan toisessa päässä.
Kimmolle ja Suskalle iso kiitos. Halipuss!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti