tiistai 24. heinäkuuta 2012

Sinun syntisi voidaan pestä pois

Viikonloppuna Rocky joutui elämänsä koitokseen kun suuntasimme mökille, jossa oli vierailemassa myös juoksuinen Nana-lapukka.
Käytin säälimättä tilannetta hyväkseni ja tein tottista Nanan katsoessa vieressä. Tiukkaa teki mutta Rocky pysyi kuin pysyikin käskyn alla. Me ollaan siis niiiiiin edistytty!
Rockyn kohtaloksi tuli kuitenkin viettää iso osa viikonlopusta naruun kytkettynä vahinkojen välttämiseksi.
Sen verran raskas viikonloppu Rockylla oli, että eilen kun aukaisin auton takakontin niin koira oli häkissään ennen kuin ehdin suutani avata.
"nyt kyllä viet mut kotiin täältä helvetin esiasteesta!".


Tänään sitten totesin, että koira luultavasti pitäisi pestä kerran 1,5 vuodessa. Herra oli pesulla muinamiehinä ja tyytyi vielä siihenkin, että sai ylleen keltaisen narutopin pesun jälkeen. Tuossa tuo nyt vieressä makaa toppi edelleen yllään :)



                                          EEEIIIH! Ravistelua!

                                         C'mon, et voi olla tosissas! Toi hullu akka on määritellyt
                                        mut metroseksuaaliksi jo pinkin jäljestyshihnan perusteella ja
                                        nyt vielä tämä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti